Unen juhlaa 💙 meidän perheeltämme sinulle
Joutsenen tarina alkoi 90 vuotta sitten puhtaasta untuvasta ja unelmasta valmistaa parempia vuodevaatteita. Siitä lähtien laadukkaat unituotteet ovat olleet meille kunnia-asia. Neljän sukupolven ajan olemme vaalineet untuvaosaamistamme ja valmistaneet peittoja ja tyynyjä, joiden alla on hyvä levätä, nähdä unia ja herätä uuteen päivään.
Juhlavuoden vuodevaatemallisto kokoaa yhteen kaiken, mitä olemme vuosikymmenten aikana oppineet levosta, luonnonmateriaaleista ja ylellisestä pehmeydestä. Malliston tuotteissa käytetään hienoa untuvaa sekä poikkeuksellisen korkealaatuista puuvillatvilliä, jonka lankaluku on 420. Tiheään kudottu, kevyt ja miellyttävän pehmeä kangas tekee jokaisesta yöstä ylellisen kokemuksen. Kullanväriset tereet ja Joutsen Since 1936 -merkki viimeistelevät malliston juhlavan ilmeen.
Juhlamalliston kuvaukset toteutettiin Kotkasaarten perheen mökillä – paikassa, jossa kiire hellittää ja eri sukupolvet kokoontuvat yhteen. Kuvissa esiintyvät Joutsenen neljännen polven toimitusjohtaja Matias Kotkasaari ja hänen perheensä. Siksi mallisto kertoo paitsi 90-vuotiaasta suomalaisesta perheyrityksestä myös läheisyydestä, levosta ja sukupolvelta toiselle kulkevasta huolenpidosta.
Tämä mallisto on kunnianosoitus hyvälle unelle. Meidän perheeltämme sinulle.