Kysymyksiä ja vastauksia untuvatuotteista

Olemme keränneet tälle sivulle vastauksia meille usein esitettyihin untuvatuotteita koskeviin kysymyksiin.

Mistä untuvat ovat peräisin?

Joutsen Finland käyttää maailman parhaita untuvalaatuja. Hanhen- ja ankanuntuvat hankitaan vain parhailta ja valikoiduilta eurooppalaisilta  kumppanitiloilta, sillä riittävän korkealaatuista untuvaa syntyy ainoastaan luonnollisissa ja hyvissä elinolosuhteissa sekä viileässä ilmanalassa. Joutsen-tuotteiden eristeenä käytetty untuva syntyy elintarviketuotannon ylijäämätuotteena. Joutsen Finland ei käytä elävältä nypittyjen lintujen höyheniä tai untuvaa.

Kaikkein arvokkaimmissa vientilaaduissa, Joutsen-untuvapeitteissä, käytetään myös harvinaista haahkanuntuvaa, joka kerätään Suomen ulkosaariston luodoilta hylätyistä pesistä.

Minkä linnun untuvaa tuotteissa on?

Untuvaa saadaan ainoastaan vesilinnuista. Käytämme tuotteissamme ankan, hanhen ja haahkan untuvaa.

Voidaanko untuvatuotteita pestä?

Untuva ei vettä säikähdä, onhan se peräisin vesilinnusta. Pese ja tuuleta untuvatuote säännöllisesti, koska puhtaana ja raikkaana untuvatuote on parhaimmillaan. Untuvatakki ja – peite olisi hyvä pestä vuosittain ja untuvatyyny useammin tarpeen mukaan. Katso hoito-ohjeet.

Aiheuttaako untuva allergiaa?

Huolellisesti puhdistettu, Joutsen untuvatuotteissa käytettävä untuva ei aiheuta allergiaa. Huonosti puhdistetussa untuvassa on pölyä ja muita allergiaan herkistäviä aineosia. Joutsen Finland Oy on ensimmäisenä untuvapeitteiden ja -tyynyjen valmistajana saanut vuonna 2005 käyttöönsä Allergiatunnuksen. Allergia- ja Astmaliiton myöntämä tunnus on osoitus tuotteen puhtaudesta ja sopivuudesta allergikoille. Joutsen untuva-asuissa käytetään samaa puhdasta untuvaa, mutta erilaisten kankaiden ja alhaisten pesulämpötilojen johdosta tuotteissa ei ole Allergiatunnusta. Lisätietoa www.allergia.fi.

Mikä on Joutsen Down System™?

Untuvien ainutlaatuinen puhtaus syntyy kehittämämme Joutsen Down System jalostusprosessin avulla. Prosessin kaksinkertainen  pölynpoisto, pesu ja puhtausviimeistely 125 astetta varmistaa sen, että jokainen Joutsen tuote on puhdas ja pölytön Katso video.

Mikä on Joutsen® tuotteiden kestoikä?

Valmistamme tuotteemme palvelemaan käyttäjiään pitkään. Tuotteiden kestoikä vaihtelee itse tuotteen ja sen käytön perusteella. Hyvin huollettu ja oikein pidetty tuote kestää kuitenkin vuosikausia.

Tulevatko untuvat Joutsen® tuotteista läpi?

Joutsen untuvatuotteissa käytetään untuvatuotteille suunniteltuja erikoiskankaita. Kankaiden hengittävyydestä johtuen saattaa kankaan läpi joskus tulla täytteen seassa olevia irtohaituvia. Ilmiö on pienessä määrin normaalia, eikä vaikuta tuotteen lämpimyyteen tai käyttöominaisuuksiin. Puuvillakankaisissa vuodevaatteissa tuotteen ensimmäinen pesu tiivistää kangasta ja vähentää läpitulon mahdollisuutta.

Onko Joutsen® tuotteilla pesu- tai korjauspalvelua?

Korjaamme ja pesemme kaikki Joutsen® tuotteet tehtaallamme pientä korvausta vastaan. Mikäli olet vahingossa repäissyt reiän takkiisi tai peitteesi kaipaa pesua, ota yhteyttä myymälöihimme tai suoraan tehtaallemme. Pesu- ja korjaushinnasto.

Miksi puuvillakankainen untuvapeite tuntuu ”kahisevan”?

Untuvapeitteissä käytettävien puuvillakankaiden valmistusprosessiin kuuluu kalanterointi, joka viimeistelee kankaan tiiviyden. Kalanterointi on eräänlainen teollinen mankelointiprosessi. Tästä johtuen kangas uutena hieman kahisee, joka on tyypillistä untuvapeitteelle. Pesujen ja käytön jälkeen kahina vaimenee.

Mitä tarkoittavat termit Nomite ja Downafresh?

Nomite-tunnus tuotteessa tarkoittaa, että kangas on ”pölypunkkitiivis”. Toisin kuin joskus annetaan ymmärtää, Nomite-tunnuksella ei ole merkitystä untuvatuotteen puhtauden kannalta. Downafresh-tunnus  tarkoittaa, että untuvaraaka-aine on vedellä pestyä ja 100°C:ssa kuumennettua.

Joutsen Down System höyhenjalostusprosessi ylittää nämä vaatimukset reilusti, luoden alallaan ainutlaatuisen standardin.

Missä Joutsen tuotteet valmistetaan?

Joutsen tuotteet valmistetaan pääasiassa omilla tehtaillamme Suomessa  ja Virossa. Tarvittaessa voimme teettää ompelutyötä alihankintana muuallakin.

Kuinka lämmin on Joutsen untuvatakki?

Valmistamme untuvatakkeja erilaisilla täytemäärillä. Kevytuntuvatakit ovat tarkoitettuja syys-, kevät- ja kesäkäyttöön ja talviuntuvatakit talviolosuhteisiin. Takkien lämpimyyteen vaikuttaa täytteen lisäksi käyttäjän henkilökohtainen fysiologia. Untuvatäyte itsessään ei luovuta lämpöä, vaan untuvatäytteen toimintaperiaatteena on hyödyntää käyttäjästä säteilevä lämpö. Hihansuun resoreilla, helmakiristyksellä ja hupulla varustetut takit ovat lämpimimpiä, sillä ne hyödyntävät parhaiten tämän lämmön. Untuvatakin tulisi olla myös oikean kokoinen, sillä liian iso tai liian pieni takki on kylmä.

Mistä saan tietoa Joutsen Finland Oy:n ajankohtaisista asioista?

Mikäli et löytänyt kysymykseesi vastausta, voit lähettää sen meille joko palautelomakkeella tai sähköpostilla info@joutsen.com.

Päivitämme tärkeimpiä tapahtumiamme Joutsen Finland Oy:n Facebook ja Instagram sivuille.